- Puhu kuolemasta osana elämän luonnollista kulkua yhdessä kaikkien lasten ja nuorten kanssa. Kuoleman, sekä siihen liittyvät tunteet ja elämän suuret kysymykset, voit ottaa luontevasti puheeksi erilaisissa tilanteissa. Aihetta voidaan käsitellä koulussa osana monen oppiaineen sisältöä. Tällaisia aineita ovat ainakin uskonto tai elämänkatsomustieto, biologia, äidinkieli ja ilmaisutaito, sekä tunnit, joiden aikana käsitellään tunnetaitoja. Varhaiskasvatuksessa aihetta voidaan lähestyä esimerkiksi nukketeatterin tai lapsille suunnatun kuvakirjan kautta. Kirjallisuus tarjoaa loistavia väyliä kuoleman ja surun puheeksi ottamiseen, sekä tarjoaa mahdollisuuksia pysähtyä ihmettelemään asioita yhdessä.
- Pysähdy hetkeksi oman kuolemasuhteesi äärelle ennen kuoleman puheeksi ottamista. Kuolemaan ja sen jälkeisiin tapahtumiin henkilökohtaisesti liittämäsi tunteet, arvot, käsitykset ja uskomukset, heijastuvat voimakkaasti kykyysi vastaanottaa lasten ja nuorten tulkintoja. Mikäli kuolemasta puhuminen tuntuu itsestä hurjan vaikealta, tai siihen liittyy paljon käsittelemättömiä tunteita, kannattaa asiaa prosessoida yhdessä luotettavan henkilön kanssa.
- Ammattilaisella on lupa vastata, mitä hän itse ajattelee kuoleman jälkeen tapahtuvan. Nojautuipa oma tulkintasi ateismiin, luterilaisuuteen, omiin ainutlaatuisiin uskomuksiin, tai siihen, että kuolema on itselle vielä täysi mysteeri, voit avata omaa ajatteluasi lyhyesti. Tämä mallintaa lapselle ja nuorelle, että näistä teemoista on sallittua puhua avoimesti. Omia uskomuksiaan ei pidä kuitenkaan korostaa liikaa. Ammattilaisena sinun on hyvä muistuttaa lapsille ja nuorille, että tapasi ajatella on vain yksi tulkinta monien joukossa, eikä kukaan meistä voi varmuudella tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Yhtä tärkeää on keskustella avoimesti siitä, miten eri tavalla ihmiset asioista ajattelevat. Siinä missä yksi uskoo taivaaseen ja toinen jälleensyntymään, kolmas ajattelee elämän päättyvän lopullisesti kuolemaan. Viimeisenkin vaihtoehdon kohdalla voit muistuttaa, ettei suhde läheiseen siitäkään huolimatta pääty tämän kuolemaan. Läheinen elää muistoissa koko elämän ajan.
- Koko ryhmän kanssa on tärkeää puhua ennakoivasti niin ikään siitä, miltä suru tuntuu ja missä päin kehoa sen voi tuntea. Yhdessä voidaan keskustella miten eri tavalla ihmiset surun kokevat ja sitä käsittelevät, vaikka surussa on myös paljon samaa. Laadukas tunnekasvatus, jossa tunteita lähestytään monipuolisten harjoitusten kautta, tukee lapsen ja nuoren tunne- ja sosiaalisia taitoja
- Myötätuntoisen toimintakulttuurin rakentuminen päiväkotiin tai kouluun ei ole itsestään selvää, vaikka se onkin yhteydessä niin lasten kuin aikuisten hyvinvointiin. Myötätuntoisen toimintakulttuurin rakentumisen edellytyksenä on aikuisten antama esimerkki, sekä kunnioitus lapsia ja toisia aikuisia kohtaan. Myötätuntoiset teot ovat tärkeitä jokapäiväisessä arjessa, mutta aivan erityisen tärkeitä ne ovat surevaa kohdatessa. Lasten ja nuorten kanssa voidaan pohtia erilaisia keinoja osoittaa myötätuntoa surevaa kohtaan. Apukysymyksinä voi hyödyntää esimerkiksi näitä: Oletko sinä ollut joskus surullinen? Millaiset asiat sinua ovat lohduttaneet? Mistä voi tunnistaa, jos toinen on surullinen? Miten toista voi lohduttaa?
- Mikäli kuolema koskettaa läheltä oman ryhmän lasta tai nuorta, puhu tilanteesta mahdollisimman avoimesti surevalle itselleen. Lapsen ja nuoren on tärkeää kuulla, että päiväkodissa tai koulussa tiedetään tapahtuneesta. Yhdessä voidaan sopia siitä, millä tavalla aiheesta keskustellaan ryhmässä, ja miten lapsi tai nuori toivoo häneen suhtauduttavan. Keskustelun myötä voidaan päätyä esimerkiksi siihen, että lapsi toivoo sinun kertovan muille hänen tilanteestaan jo ennen kuin hän palaa ryhmään, ja että hän toivoo kavereiden kohtelevan häntä ihan samalla tavalla kuin ennenkin.
- Seuraa tilannetta herkästi, työskentelitpä sitten varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa tai muussa oppilaitoksessa. Tarjoa lapselle ja nuorelle tilaisuuksia keskustella sinun tai jonkun toisen aikuisen kanssa niin halutessaan. Ääneen kannattaa sanoittaa myös se, että koulussa ymmärretään, että suru vie nyt paljon voimia, ja saattaa näkyä esimerkiksi vaikeutena keskittyä. Surevan lapsen tai nuoren koulua voikin olla järkevää keventää ainakin akuuttivaiheessa esimerkiksi läksyjen osalta.
- Suru ei ole sairaus, eikä siksi automaattisesti edellytä esimerkiksi terapiaa tai muita ulkopuolisia erityistoimenpiteitä. Muista kuitenkin, että lapsen ja nuoren kyky käsitellä surua ja traumaattisia muistojaan on suoraan yhteydessä hänen yksilölliseen historiaansa ja ainutlaatuiseen persoonaansa. Mikäli lapsen ja nuoren perusturvallisuus on vakaa, eikä taustalla ole paljon muita menetyksiä, ja jos vanhemmat kykenevät tukemaan tätä menetyksen käsittelyssä, voi tilannetta seurata rauhassa. Mikäli lapsen tai nuoren perhetilanne on jo ennestään epävakaa, tai lapsella on paljon traumaattisia kokemuksia taustalla, tulee tilannetta seurata hyvin aktiivisesti ja konsultoida esimerkiksi lastenpsykologia tai koulukuraattoria herkästi.
Kuolema puheeksi sivujen lähteet:
Rasmus Apu ry:n videokirjaston asiantuntijahaastattelut
Erkkilä, J. Holmberg, T., Niemelä, S. ja Ylönen, H. 2005. Surevan lapsen kanssa. Jyväskylä, Gummerus kirjapaino oy.
Mannerheimin lastensuojeluliitto (Lapsi ja läheisen kuolema – Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)